Maakuntakaavoituksen popularisointia

Mitä yleispiirteisempää suunnittelu on, sen vähemmän se herättää julkista keskustelua. Maakuntakaava ei ole perinteisesti ollut suurta yleisöä kiinnostava asia – tai ainakaan osallistumista ei ole menneinä vuosina tehty kovin helpoksi. Nyt puhaltaa kuitenkin uudet tuulet.

Uudenmaan liitto on selvästi ottanut aktiivisen roolin keskustelun herättelijänä. Voisi puhua jopa maankuntatasoisen suunnittelun popularisoinnista. Liitto on avannut Facebook-sivun helmikuussa ja nyt liitto kannustaa keskustelemaan nähtävillä olevasta Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaavan ehdotuksesta.

Kaavaehdotuksen nähtävilläolo alkoi maanantaina 14.5. komeasti asiantuntijapaneelilla, joka lähetettiin suorana verkkolähetyksenä. Verkkosovelluksen avulla katselijat pystyivät osallistumaan keskusteluun netin kautta. Erilaisia kommentteja kertyi kahden tunnin aikana melko paljon. Kommenttien sisällön perusteella näyttää kuitenkin siltä, että osallistujat olivat pääasiassa asiantuntijoita.

Uusmaalaisten laajemmassa tavoittamisessa on vielä tekemistä, mutta liitto on tehnyt jo nyt hyviä avauksia. Siihen tarvittaneen kuitenkin vielä lisää konkretiaa, kuten eräs verkkokeskustelija totesi: ”Olisi muuten hauskaa, jos tässäkin keskustelussa puhuttaisiin koko ajan konkreettisten asioiden kautta ja paikkojen nimillä. Mitä, minne ja miksi?”

Maakuntakaavan asiantuntijapaneelia pääsi seuraamaan ja kommentoimaan suorana videolähetyksenä netin kautta. Video on edelleen katsottavana liiton sivuilla. Kuva sivustolta 22.5.2012.

2 vastausta artikkeliin “Maakuntakaavoituksen popularisointia

  1. On kiinnostavaa, että suunnittelun eri tasoilla hyödynnetään yhä enemmän erilaisia vuorovaikutus- ja tiedonkeruumenetelmiä. Haasteena on kyllä suunnittelutason ja osallistujien intressien kohtaaminen, jotta molemmat saavat tilanteesta jotain. Kokeilua ja edelleen kehittämistä tarvitaan, ja rohkeutta, sillä onnistumiset ja epäonnistumiset vievät molemmat eteenpäin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *