Nettisivusto ei ole arkisto – ai ei vai?

Kirjoitettu: 5.11.2013

Menneinä vuosina sain toistuvasti kuulla viestintäihmisiltä, että nettisivusto on ajankohtaista tiedottamista varten. ”Netti ei ole mikään arkisto”, kuului tiukka vastaus, kun rohkenin olla eri mieltä. Vanhat roskat tuli siivota sivustolta äkkiä pois.

Kaavoituksen näkökulmasta historiatiedolla on kuitenkin merkitystä. Jos emme voi säilyttää sivustoilla vanhoja juttuja, miten voimme viitata aiempiin suunnitelmiin tai kertoa alueiden kehittymisestä? Prosessit ovat pitkiä, ja tieto aikaisemmista vaiheista ja tapahtumista pitäisi olla saatavilla koko suunnittelutyön ajan. Lisäksi hankkeet kytkeytyvät toisiinsa, joten vanhat suunnitelmat voivat sisältää arvokasta tietoa.

Nyt näyttää kuitenkin (onneksi) olevan toinen ääni kellossa. Esimerkiksi Sipoossa nettisivustolle on tänä syksynä lisätty ajankohtaisten uutisten arkisto. Se toteutettiin käyttäjien palautteen perusteella. Palautteissa kuulemma harmiteltiin, ettei vanhoihin uutisiin ja tapahtumiin pääse myöhemmin käsiksi. Niinpä! Pikasurffailun tuloksena näyttää siltä, että monen kunnan sivuilta löytyy nykyään uutisarkisto. Sellainen löytyy ainakin Helsingistä, Lahdesta, Vantaalta, Keravalta – ja Sipoosta. Miten muualla?

Sipoon kunnan sivuilta löytyy nykyisin myös arkistoidut uutiset. Kuva sivustolta 5.11.2013, Sipoon kunta.
Sipoon kunnan sivuilta löytyy nykyisin myös arkistoidut uutiset. Kuva sivustolta 5.11.2013, Sipoon kunta.

Facebook nettisivuston uudistuksen tukena Joensuussa

Kirjoitettu: 27.10.2012

Joensuun viestintä kertoo nettisivustonsa uudistamisesta ja kuuntelee kaupunkilaisten toiveita Facebookissa.

Facebook-sivu on julkinen, joten projektin etenemistä voi seurata kuka tahansa. Kommentointi tietysti edellyttää rekisteröitymistä Facebookiin.

Joensuu.fi Facebook-sivu
Joensuu.fi Facebook-sivu.

Kommentteja näyttää kertyneen kaupunkilaisilta, mutta myös julkisen sektorin organisaatiot Tornion palvelukeskus Kompassin ohella voivat innostua kannustamaan joensuulaisia. Olisiko tässä tapa tehdä myös kuntayhteistyötä?

Tornion palvelukeskus Kompassi kannustaa joensuulaisia. Kuva Joensuun.fi Facebook-sivulta 27.10.2012.

Keskustelu vaikuttaa positiiviselta ja antoisalta. Kaupunkilaiset kertovat kommenteissaan mm. eniten sivustolta etsimiään tietoja – sivuja, jotka pitäisi olla helposti löydettävissä. Myös sivuston ulkoasusta on tähän mennessä keskusteltu.

Facebookin aikajana toimii hyvin kehittämisprosessin havainnollistamisessa. Maankäytön suunnittelijat voivat mielessään ajatella nettisivuston kehittämisen tilalle vaikkapa jonkin uuden asuinalueen tai muun kehittämiskohteen. Olisiko mahdollista kertoa yhtä avoimesti kaavaprojektien etenemisestä?