Sosiaalista mediaa kartalla

Kirjoitettu: 26.9.2016

Kuvakaappaus Nikkilän some-kartasta ESRIn ArcGIS Online -palvelusta 26.9.2016.
Kuvakaappaus Nikkilän some-kartasta ESRIn ArcGIS Online -palvelusta 26.9.2016.

Moni kyselyyni vastannut kertoi ”seuraavansa hashtageja”. Jos hashtag ei ole tuttu termi, sillä tarkoitetaan suomeksi sanottuna avainsanaa, joka muodostuu ristikkomerkistä (#) ja sanasta tai merkkijonosta, kuten esimerkiksi #vaasa tai #kaupunkisuunnittelu. Alkunsa hashtag on saanut Twitteristä, mutta nykyään sitä käytetään muissakin palveluissa, kuten Instagramissa, Facebookissa, YouTubessa sekä monissa muissa.

Kaupunkisuunnittelussa ainakin minua kiinnostaa aiheiden ohella tiettyyn paikkaan liittyvät julkaisut. Kaikki paikkaan liittyvät viestit eivät kuitenkaan löydy hashtagien avulla, eikä hashtag aina myöskään tarkoita, että julkaisu olisi suunnittelun kannalta kiinnostava. Esimerkiksi kaupunkien nimiin tägätään melkein mitä tahansa aiheita ja kaupungiosienkin tasolla sisältö on melkoisen kirjavaa.

Paras apuväline paikkaan liittyvien julkaisujen löytämiseen olisi tietysti kartta. Ikävä kyllä paikkatietoa sisältäviä julkaisuja on somessa suhteellisen vähän. ArcGIS Online -palvelun avulla voi kuitenkin toteuttaa helposti kartan, joka seuraa paikkakoordinaatit sisältäviä julkaisuja. Ilmaisessa palvelussa voi kuka tahansa luoda oman ”Julkisen tiedon kartan” (Public Information Map), joka näyttää kartalla eri some-kanavien julkaisuja parin viimeisen viikon ajalta.

Työkalu toimii hyvin paikkaan liittyvien ajankohtaisten julkaisujen seuraamiseen, mutta historiatietoa sen kautta ei saa näkyviin. Lisäksi tietojen tarkastelu edellyttää sisäänkirjautumista Twitter ja Instagram-palveluihin, joten julkiseen käyttöön tämä työkalu ei mielestäni oikein sovellu – suunnittelijan tai organisaation omaksi työkaluksi kyllä.

Itse tein omaan käyttööni Sipoon Nikkilän alueelle kohdistuvan kartan, käypä katsomassa – ja kokeile itsekin. Kun liikuttelet karttaa, huomaat, että tiiviimmin rakennetuilla alueilla viestejä löytyy hiukkasen enemmän kuin täällä Sipoossa. 😉

Suunnitelmat YouTubeen?

Kirjoitettu: 8.1.2013

Omalla työpaikallani esittelemme nähtäville tulevat kaavahankkeet kunnan infopisteelle. Viime kerralla kaikki asiakasneuvojat eivät päässeet paikalle kuuntelemaan, joten yksi heistä nappasi kännykkäkameran esiin ja kuvasi esitykseni jaettavaksi muille. Ex-tempore-esiintymiseni tuskin olin kovinkaan hyvä, mutta se oli nopea tapa välittää tietoa.

Olisiko kaavaesittelyiden videoinnista iloa osallistujille? Jos kerran pidämme esittelyjä, tarinoinnit voisi melkein samalla vaivalla kuvata ja julkaista netissä. No, ehkei ihan, sillä tietoisuus nettijulkaisemisesta varmasti nostaisi rimaa esityksen laadulle ja siten myös valmistautuminen veisi enemmän aikaa.

Östersundomin osayleiskaavan sivuilta löytyy tämän tyyppinen videoitu kaavaesittely. Sitä on käynyt katsomassa yli 1.300 henkilöä. Aika hyvä määrä osallistujia. Millä muulla tavalla sama tieto olisi voitu välittää näin suurelle joukolle?

Östersundomin osayleiskaavaehdotuksen videoesittely netissä. Kuva Yhteinen Östersundom -sivustolta 8.1.2013.
Östersundomin osayleiskaavaehdotuksen videoesittely netissä. Kuva Yhteinen Östersundom -sivustolta 8.1.2013. (Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto)

Kysymys suunnittelijoille ja kaavoittajille:
Suostuisitko esittelemään suunnitelmia nettivideolla?

Kysymys muille:
Olisiko videoesittelystä hyötyä (tai edes huvia)?