Yksityiskohtaisen ja yleispiirteisen tason suunnittelussa paikkoihin liittyviä kokemuksia käsitellä eri tavoin. Koska olen asemakaavoittaja, en yritäkään kertoa, mitä yleispiirteisessä suunnittelussa tarvitaan. Selvää on kuitenkin se, että asemakaavatasolla suunnittelija tarvitsee ja voi hyödyntää yksityiskohtaisempaa tietoa kuin yleispiirteisellä tasolla. Vaikka kokemukseni paikkakokemusten hyödyntämisestä suunnittelussa ovat rajalliset, olen tarkastellut asiaa monesta eri näkökulmasta: verkko-osallistumissovellusten kehittäjänä, asukasnäkökulman tutkijana sekä nyt viime aikoina asemakaavoittajana.

Paikkoihin liittyviä kokemuksia kerätään hyvin erilaisilla tavoilla suunnitteluhankkeissa. Tässä tarkoitan kuitenkin erityisesti erilaisten karttamenetelmien avulla kerättyä ns. kokemuksellista paikkatietoa. Internet-pohjaisia menetelmiä ovat esim. PehmoGIS-kyselyt ja kartoittaja.fi, mutta tietoa voidaan kerätä myös perinteisellä tarrakarttamenetelmällä tai vaikkapa paperikyselyn avulla.

Asemakaavoittajalle pelkkä positiivinen tai negatiivinen piste ei kerro paikkakokemuksesta juuri mitään. Kohteesta pitää tietää enemmän. Vähintäänkin se pitää liittyä johonkin aiheeseen (esim. ulkoilu, liikenne, päivittäispalvelu, julkinen palvelu, turvallisuus, maisema jne.). Eniten arvoa on niillä paikannuksilla, joista osallistuja on kertonut ajatuksiaan. Esimerkiksi ulkoilupaikan kokemusta täydentää olennaisesti se, mitä osallistujalla on tapana tehdä paikassa ja minkälaisia positiivisia tai negatiivisia ominaisuuksia siihen liittyy. Käyttäjä voi esimerkiksi kertoa, että kokee paikassa luonnon rauhaa ja käy siellä rentoutumassa tai että lähimetsä on lasten leikkipaikka ja talvisin siellä käydään laskemassa pulkkamäkeä.

Järvenpään Lepolassa hyödynsimme aiemmin kerättyä PehmoGIS-aineistoa sosiaalisten vaikutusten tunnistamisessa (Huom! Kyse ei ollut vielä arvioinnista). [1] Kyseessä oli osayleiskaavatyö, mutta sen tarkkuustaso oli hyvin lähellä asemakaavatasoista suunnittelua. Tieto sisälsi positiivisia ja negatiivisia paikannuksia, jotka oli valmiiksi PehmoGIS-tutkijoiden luokittelemaa [2], mutta muokkasimme luokittelua myös itse. Lepolan analyysiraportista voi tutustua tarkemmin aineistosta löydettyihin teemoihin.

Näyttääkin siltä, että aineiston luokittelua ei voi etukäteen suunnitella valmiiksi. Itse sovellan paikkakokemusten analysointiin laadullista, aineistolähtöistä sisällönanalyysia [3]. Se tarkoittaa tekstipohjaisen aineiston analysointimenetelmää, jossa aineistoa luetaan läpi riittävän monta kertaa, jotta se voidaan luokitella aineistolähtöisesti. Myös käsillä oleva suunnittelutehtävä ohjaa luokittelua: mitä aineiston avulla on tarpeen selvittää?

Luokittelun tavoitteena on jäsentää sisältöä helposti ymmärrettäviksi ja tarkoituksenmukaisiksi kokonaisuuksiksi. Valmiiksi luokiteltu aineisto auttaa työssä, mutta kommentit on silti käytävä yksitellen läpi. Sisältöjä lukemalla varmistetaan myös, että suunnittelija sisäistää alueen käyttäjien tarpeet henkilökohtaisesti ja pystyy paremmin eläytymään osallistujien maailmaan.

Lähteet:

1. Nummi, Pilvi & Ahlfors, Niina. 2009. Lepolan osayleiskaava, Sosiaalisten vaikutusten tunnistaminen. Järvenpään kaupunki. Kaavoitus ja mittaus.
2. Kyttä, M. & Kahila, M. 2006. PehmoGIS elinympäristön koetun laadun kartoittajana. Teknillinen korkeakoulu. Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskus. Julkaisu B 90.
3. Saaranen-Kauppinen, Anita & Puusniekka, Anna. 2006. Sisällönanalyysi. KvaliMOTV – Menetelmäopetuksen tietovaranto [verkkojulkaisu].  Tampere : Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [ylläpitäjä ja tuottaja].