Apps4Finland innostaa ja haastaa

Apps4Finland-kilpailun kunniamaininta

Tänä vuonna olin ensimmäistä kertaa itse mukana Apps4Finland-kilpailussa. Esittelimme tutkijaryhmämme luoman Suunnittelun prosessipuun, joka kehitettiin muutama vuosi sitten OPUS-tutkimushankkeessa. Ensikertalaisia onnisti: pääsimme finaaliin ja meidät palkittiin kunniamaininnalla. Ainakin itse sain tästä lisää intoa ja uskoa: Kaupunkisuunnittelun prosessipuu voisi todellakin olla hyödyllinen sovellus.

Prosessipuu on sovellus, joka kokoaa yhteen paikkaan sekä virallista suunnitteluun liittyvää tietoa että epävirallista tietoa alueesta. Virallista tietoa ovat mm. suunnitteluasiakirjat ja tehdyt päätökset. Epävirallista taas on asukkaiden itsensä tuottama tieto sekä esimerkiksi paikalliset uutiset ja tapahtumat. Prosessipuun kautta kuntalainen voi helposti hahmottaa alueella käynnissä olevia ja menneitä suunnitteluprosesseja, ja se on osoittautunut hyväksi tavaksi visualisoida alueen kehittymisen eri vaiheita kronologisessa järjestyksessä.

Kilpailussa oli mukana paljon hyviä ideoita, visualisointeja ja sovelluksia. Omia suosikkejani olivat Jan Wolskin toteuttama Rakennettu Helsinki 1812–2012 ja Born Local Oy:n Sanom.at. Molemmat pärjäsivät kilpailussa loistavasti: Rakennettu Helsinki voitti Mahdollista-sarjan ja Sanom.at sai palkinnon haastesarjassa Kaupunki & Media.

Rakennettu Helsinki 1812 – 2012 on näyttävä interaktiivinen visualisointi Helsingin rakentumisesta. Rakennusvuodet haetaan kaupungin rakennusrekisteristä ja rakennukset visualisoidaan eri värein kartalle. Lisäksi kohteet on linkitetty GoogleMapsin StreetView-palveluun.

Rakennettu Helsinki 1812 - 2012
Rakennettu Helsinki 1812 – 2012 -sovellus havainnollistaa Helsingin rakennuskantaa ja rakentumista. Rakennuksia pääsee katsomaan GoogleMapsin StreetViewstä. Kuva sivustolta http://dev.hel.fi/apps/rakennukset/ 3.12.2013

Sanom.at on vakuuttavasti toteutettu paikallissivusto. Palveluun yhdistetään tietoa eri lähteistä: Helsingin kaupungin palautejärjestelmästä haetaan aluetta koskevat vikailmoitukset, kuvia Instagramista ja uutisia Helsingin kaupungin uutissyötteistä. Sivuston kautta voi tehdä vikavinkkauksen suoraan kaupungin palautejärjestelmään, ilmoitella alueellisista tapahtumista tai vaikkapa julkaista myynti-ilmoituksen.

Sanom.at Laajasalo
Sanom.at-palvelun Laajasalon paikallissivusto. Kuva sivustolta 3.12.2013.

Kaupunkisuunnitteluun liittyviä sovelluksia oli mukana hämmästyttävän vähän. Suunnittelua ja siihen liittyvää päätöksentekoa havainnollistavia kokeiluja tarvitaan lisää, mutta missä ovat kehittäjät? Uusia mahdollisuuksia tulee koko ajan, kun kaupungit avaavat tietovarantojaan. Esimerkiksi Helsingin kaupungin OpenAhjo-rajapinnan kautta voi hakea ja hyödyntää virallista päätöksentekodataa. Maanmittauslaitos on avannut paikkatietoaineistojaan jo viime vuonna ja Helsinki Region Infoshare -sivustolta löytyy kaupunkien muita avoimia aineistoja. Mitä kaikkea näistä voisikaan syntyä?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *