Tehdä on enemmän kuin nähdä

Kirjoitettu: 13.12.2012

Merkkaa kuule itse! Minä mieluummin puhun.Olipa kerran kaavoituksen yleisötilaisuus, jossa pyydettiin asukkaita (jälleen kerran) merkitsemään kartalle näkemyksiään alueesta ja suunnitelmista. Tällä kertaa asukkaat eivät kuitenkaan juuri innostuneet merkkailemaan asioita kartalle, koska sitä oli jo tehty useita kertoja prosessin aikana. Mieluummin he puhuivat kaavoittajalle suoraan ja paljon heillä olikin sanottavaa. Muistiin merkitseminen jäi kaavoittajan hommaksi.

Merkatessaan osallisten näkemyksiä kartalle yhdessä heidän kanssaan kaavoittaja huomasi, että tämä tapa onkin itse asiassa paljon parempi. Tehdessään itse merkintöjä keskustelun lomassa suunnittelija prosessoi asiaa enemmän ja syvällisemmin kuin katsellessaan ja lukiessaan kartalle valmiiksi merkittyjä kohteita. Itse tekemällä asiat jäävät paremmin mieleen ja vaikuttavuus paranee.

Aika harvoin verkko-osallistumisen kautta saavutetaan tämän tasoista vuorovaikutusta – vielä.

Minkälainen voisi olla interaktiivinen karttasovellus, jossa myös suunnittelija olisi aktiivisesti mukana tiedon kehittelyssä?

Facebook nettisivuston uudistuksen tukena Joensuussa

Kirjoitettu: 27.10.2012

Joensuun viestintä kertoo nettisivustonsa uudistamisesta ja kuuntelee kaupunkilaisten toiveita Facebookissa.

Facebook-sivu on julkinen, joten projektin etenemistä voi seurata kuka tahansa. Kommentointi tietysti edellyttää rekisteröitymistä Facebookiin.

Joensuu.fi Facebook-sivu
Joensuu.fi Facebook-sivu.

Kommentteja näyttää kertyneen kaupunkilaisilta, mutta myös julkisen sektorin organisaatiot Tornion palvelukeskus Kompassin ohella voivat innostua kannustamaan joensuulaisia. Olisiko tässä tapa tehdä myös kuntayhteistyötä?

Tornion palvelukeskus Kompassi kannustaa joensuulaisia. Kuva Joensuun.fi Facebook-sivulta 27.10.2012.

Keskustelu vaikuttaa positiiviselta ja antoisalta. Kaupunkilaiset kertovat kommenteissaan mm. eniten sivustolta etsimiään tietoja – sivuja, jotka pitäisi olla helposti löydettävissä. Myös sivuston ulkoasusta on tähän mennessä keskusteltu.

Facebookin aikajana toimii hyvin kehittämisprosessin havainnollistamisessa. Maankäytön suunnittelijat voivat mielessään ajatella nettisivuston kehittämisen tilalle vaikkapa jonkin uuden asuinalueen tai muun kehittämiskohteen. Olisiko mahdollista kertoa yhtä avoimesti kaavaprojektien etenemisestä?