Helsingissä kerrotaan kartalla

Kirjoitettu: 26.7.2011

Helsingin kaupungin Kerro Kartalla -palvelu on karttakyselytyökalu, jonka avulla kaupungin eri virastot voivat toteuttaa asukaskyselyitä (1). Palvelu avattiin keväällä 2010 (2). Se mahdollistaa mm. asukasnäkökulman kartoituksen suunnittelun alkuvaiheessa ja myöhemmässä vaiheessa palautteen keruun suunnittelun tavoitteista ja suunnitelmaluonnoksista.

Maunulan pohjoisosan kyselyn etusivu. (Lähde: Kerro kartalla -palvelu, Helsingin kaupunki)

Kerro Kartalla on vaikuttaa melko suositulta kommenttien määrästä päätellen. Kyselyiden aiheiden perusteella sovellusta käytetään ahkerasti ainakin kaupunkisuunnittelu- ja rakennusvirastoissa. Positiivisia kokemuksia on raportoitu myös ainakin hallintokeskuksen toteuttamasta Malmin turvallisuuskyselystä (2).

Olen vieraillut sivustolla muutamia kertoja, mutta koska en ole helsinkiläinen, en ole itse vastannut kyselyihin. Sivuston suunnitteluun on selvästi panostettu. Käytetyt termit ja palvelun rakenne kuitenkin hieman hämmentävät minua. Erityisesti Kysely- ja Kommentit-osioiden tarkoituksen ymmärtäminen ja muistaminen ovat hankalia. Ei ole itsestään selvää, että ainoastaan Kysely-kohdassa käyttäjä voi paikantaa kartalle omia uusia kohteita. Kommentit-osiossa taas käyttäjä voi lukea ja kommentoida edelleen muiden käyttäjien karttakommentteja sekä aloittaa keskustelun uudesta aiheesta, mutta  ilman karttapaikannusta. Sanat kysely, kommentit, karttapalaute, karttakommentit vaihtelevat läpi käyttöliittymän ja paikoin onkin hankala ymmärtää, mitä niillä kulloinkin tarkoitetaan. Tuntuu siltä, että termistön selkeyttäminen auttaisi ainakin ensikertalaista käyttäjää. Mikäli sivustolla vierailee ahkerammin, rakenne ja termistökin tulevat varmasti tutuiksi.

Palvelussa on runsaasti hyviä puolia. Sovelluksen visuaalinen ulkoasu on viimeistelty ja ainakin minun silmääni riittävän selkeä ja miellyttävä. Ulkoasussa itseäni häiritsee ainoastaan karttaikkunan koko, joka voisi olla suurempi ja toimia suhteessa näytön kokoon.

Pidän positiivisena sitä, että kommentit ovat julkisia. Tämä edellyttää tietysti aktiivista moderointia, mutta mahdollistaa aivan toisenlaista vuorovaikutusta kuin pelkkä yksisuuntainen käyttäjäkysely. Vuorovaikutus käyttäjien kesken koettiinkin tärkeäksi Malmin turvallisuuskyselyssä. Kyselyn todettiin lisänneen sekä asukkaiden keskinäistä että asukkaiden ja virkamiesten välistä vuoropuhelua. Jälkikäteen tapahtuva moderointi kuitenkin edellytti keskustelun seuraamista myös virka-ajan ulkopuolella ja viikonloppuisin. (2)

Itse pidän myös erityisesti suunnitelmien kommentoinnin vastausvaihtoehdoista (esim. ”Tämä on hyvä idea koska…”). Tekstin avulla kerrotaan käyttäjälle luontevasti, että kartalla on esitetyt asiat ovat ideoita ja niihin toivotaan perusteltuja kommentteja. Loistava ratkaisu! Lisäksi pidän kovasti viitteellisestä tavasta esittää suunnitelmia alueina ja info-kuvakkeiden takaa löytyvien tarkentavien tekstien avulla.

Maunulan pohjoisosan kehittämissuunnitelma on esitetty kartalla havainnollisesti viitteellisten alueiden avulla. Tarkempaa tietoa kohteista löytyy info-kuvakkeiden takaa. (Lähde: Kerro kartalla -palvelu, Helsingin kaupunki)

Palvelun kytkeminen kaupungin muille sivustoille on lisäksi hoidettu hienosti upotetun ”luukun” avulla. Luukkuun päivittyy palvelusta uusimmat kommentit, joten se aktivoi käyttäjiä aivan eri tavalla kuin pelkkä banneri tai linkki.

Kerro kartalla -palvelu on liitetty mm. Esikaupunki renessassi -sivustolle (3) dynaamisen laatikon avulla. (Kerro kartalla -palvelu, Helsingin kaupunki)

Lähteet ja lisätietoa:

Sinun Vaasa tuo jatkuvuutta verkko-osallistumiseen

Kirjoitettu: 18.7.2011

Vaasan kaupunki on ottanut käyttöön jatkuvasti avoinna olevan verkkopalvelun, jossa käyttäjä voi kommentoida omaa elinympäristöään kartalla. Sinun Vaasa -sovellus on kehitetty Aalto-yliopiston Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskuksen ja Vaasan kaupungin yhteistyönä. Sovellus laajentaa kertaluontoisten PehmoGIS-kyselyiden perhettä tarjoamalla uudenlaisen, pysyvämmän osallistumis- ja arviointiympäristön.

Sovellus sisältää aiemmista PehmoGIS-kyselyistä tuttuja elementtejä, kuten elinympäristön ja palveluiden arviointia. Käyttäjä voi myös antaa parannusehdotuksia ja tulostaa itselleen oman kartan, jossa näkyvät käyttäjän tekemät paikannukset.

Uutta palvelussa on mm. suunnitelmien arviointi. Sovelluksen kehitystyössä on alusta asti ollut mukana ajatus kerätyn tiedon kytkemisestä Palosaaren salmen ideakilpailuun. Kilpailuohjelmassa onkin edellytetty, että kilpailuehdotuksissa huomioidaan asukkaiden kommentit ja perustellaan ratkaisut myös tästä näkökulmasta.  Sivuston mukaan kilpailuehdotukset tullaan julkaisemaan sivustolla syksyllä 2011. Käyttäjät saavat silloin kommentoida ehdotuksia sivustolla. Jostain syystä on kuitenkin tuomaristo valitsee kilpailun voittajan ennen töiden julkaisemista. Käyttäjien kommentit eivät siis voi vaikuttaa tuomariston päätökseen. Kommenteilla kerrotaan kuitenkin olevan vaikutusta alueen tulevaan asemakaavoitukseen.

Jatkuvasti avoinna olevan osallistumisympäristön haasteena on kommenttien käsittely ja käyttäjien saama kokemus kommenttien vaikuttavuudesta. Kommenttien hyödyntäminen ideakilpailussa on loistava aloitus. Nähtäväksi jää, miten käy jatkossa – pystytäänkö Vaasan kaavoitusyksikössä integroimaan verkon kautta saatu palaute luontevaksi osaksi kaavaprosessia. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan kokemuksia Sinun Vaasa -palvelusta!

Sinun Vaasa -verkkopalvelun aloitusnäkymä (Aalto-yliopisto / YTK & Vaasan kaupunki)

Lähteet: