Onko Lohja Suomen someystävällisin?

Kirjoitettu: 29.11.2016

Meemikatu
Meemikatu löytyy Lohjan Karnaisten asemakaavan ehdotuksesta (ote kaavaehdotuksesta 17.11.2016 / Lohjan kaupunki).

Lohja on tempaissut nimeämällä kaksi someaiheista katua. Karnaisten asemakaavan ehdotuksesta löytyvät nimet Emojikatu ja Meemikatu. Tällä vedolla kaupunki on saanut paljon julkisuutta: kadunnimistä tuli somehitti ja juttu nousi otsikoihin myös ulkomailla. Lohjan kaupunki itse arvioi Facebook-viestissään, että ”Kansainvälisessä mediassa Lohja on saanut edistyksellisen, huumorintajuisen ja ennakkoluulottoman kaupungin leiman.”

Some vaikuttaa kaupungin imagoon monellakin tavalla. Somessa puhe kaupungista vaikuttaa sen maineeseen ja vastaavasti kaupungin tapa olla somessa näkyy siinä, miten kaupungista puhutaan. Sosiaalisen median valjastaminen kaupungin imagon edistäjäksi sai Lohjalla aivan uuden ulottuvuuden. Jos asemakaava saa lopullisen hyväksynnän valtuustolta, some tulee näkymään myös fyysisessä ympäristössä. Someaiheiset kadunnimet ovat nyt Lohjan juttu, eikä tätä uutuusarvoa voi enää mikään toinen kaupunki hyödyntää.

Oltiinpa nimien sopivuudesta mitä mieltä hyvänsä, tämä oli aivan nerokas idea. Onnittelut nimien keksijälle, asemakaava-arkkitehti Juha Anttilalle.

Kohun myötä herää kysymys, onko Lohja nyt Suomen someystävällisin kaupunki? Toivotaan, että Lohja valjastaa somen muillakin tavoilla kaupunkisuunnittelunsa voimavaraksi. Tämän näkyvyyden puitteissa olisi hyvä tilaisuus lanseerata vaikkapa Lohjan kaupunkisuunnittelun somekanava. 😉