Verkko-osallistumisesta ja vähän muustakin osallistumisesta

Kirjoitettu: 2.7.2011

Monta kertaa olen jo yrittänyt aloittaa blogia minua kiinnostavasta aiheesta. Homma on jäänyt kesken osittain siksi, että olen ruvennut epäröimään, kiinnostaako aihe – verkko-osallistuminen erityisesti kaavoitukseen liittyen – ketään muuta. Toivottavasti kiinnostaa, sillä toivon kommenttejanne.

Olen arkkitehti ja toimin tällä hetkellä kaavoittajana kuntapuolella. Vuorovaikutteinen suunnittelu on minulle tärkeää ja haluan olla mukana kehittämässä verkko-osallistumista Suomessa. Tein diplomityöni tutkimalla työkalujen ja menetelmien käytettävyyttä. Nykyisin siis katselen osallistumista maankäytön suunnittelijan näkökulmasta.

Blogin tarkoitus ei ole ainoastaan kertoa omia ajatuksiani, vaan myös oppia teiltä muilta – sekä osallistujilta että osallistumista järjestäviltä toimijoilta. Verkko-osallistuminen ei ole vielä vakiintunut kuntien toimintatapoihin. Siksi pidänkin tärkeänä, että jaamme kokemuksia netin kautta tapahtuvasta osallistumisesta. Kerro sinäkin oma näkemyksesi ja ota kantaa. Mielenkiintoiset esimerkitkin ovat enemmän kuin tervetulleita ja niitä pyrin itsekin keräämään blogiin.

Toiveeni on, että opimme yhdessä hieman paremmiksi osallistumaan ja osallistamaan!