Seikkailua virtuaalimalleissa

Kirjoitettu: 4.3.2012

Kolmiulotteiset visualisoinnit ovat parhaimmillaan loistavia välineitä havainnollistamisessa. Suunnittelun arkipäivää ne ovat olleet jo ainakin vuosikymmenen ajan. Toimivia 3D-osallistumisvälineitä sen sijaan saamme vielä odotella.

Tutustuin muutamiin internetissä toimiviin virtuaalimalleihin, joiden tarkoituksena on havainnollistaa suunnitelmia. Mallit toimivat teknisesti ihan hyvin, mutta niiden käyttäminen on liian vaikeaa.

SITOn internetissä toimivaa virtuaalimallia on käytetty mm. Espoon Tapiolassa. Sen käyttöliittymä näyttää perustuvan 3D-peleistä kopioituihin toimintoihin ja katselukulmaan (ns. first-person perspective), jossa näkymää katsotaan pelaajan perspektiivistä. Itse en onnistunut liikkumaan virtuaalimallissa haluamallani tavalla. Kun pyysin erästä 3D-pelaamiseen rutinoitunutta ystävääni kokeilemaan, sujui käyttö häneltä hieman paremmin. Hän koki ongelmaksi kuitenkin sen, että sovellus ei toiminut täysin samalla tavalla kuin peleissä. Esimerkiksi sivusuuntainen liikkuminen ei toiminut ja eteneminen tuntui hitaalta ja kankealta.

Tässä sovelluksessa käyttäjän on valittava itselleen avatar ennen virtuaalimallin katselemista. Mitä mahtaa osallistuja miettiä saadessaan eteensä Avatar selector -näkymän? Kieli tuskin on käyttötilanteeseen nähden ymmärrettävää, eikä hahmon valitseminen tunnu edes tarpeelliselta.

Ennen virtuaaliseikkailua käyttäjän pitää valita itselleen hahmo. (Kuva Tapiolan virtuaalimallista 4.3.2012, SITO ja Espoon kaupunki)
Käyttöliittymää ohjataan 3D-peleistä kopioiduilla näppäinkomennoilla. (Kuva Tapiolan virtuaalimallista 4.3.2012, SITO ja Espoon kaupunki)

Mielestäni pelien käyttöliittymäratkaisuja ei pitäisi suoraan kopioida osallistumissovelluksiin. Pelien maailmassa viihdytään ja vietetään aikaa, kun taas osallistumissovelluksen tarkoitus on antaa mahdollisimman helposti ja nopeasti riittävä ja oikea informaatio käsillä olevasta suunnitelmasta. En usko, että ainakaan vielä tänä päivänä maankäytön suunnittelusta kiinnostuneista osallistujista kovinkaan suuri osa harrastaa 3D-pelaamista.

Peleistä saattaa löytyä hyviäkin ratkaisuja sovellettavaksi, mutta virtuaalimallien tarkastelussa kannattaisi mieluummin ottaa mallia vaikkapa Google Mapsin Street View -toiminnosta.

Hienoa kuitenkin, että virtuaalimalleja ryhdytään viimein hyödyntämään myös osallistumisessa. Tekniikka näyttää olevan kunnossa, toivottavasti käyttöliittymätkin saadaan lähiaikoina helpommiksi.