Alueelliset tietoa kokoavat nettisivustot

Kirjoitettu: 6.8.2011

Nettisivustot ovat edelleen verkko-osallistumisen perustyökaluja, koska osallistumisen lähtökohtana on aina riittävän hyvä tiedottaminen. Alueelliset nettisivustot voivat toimia hyvin paikallisen tiedon, kuten esimerkiksi alueella käynnissä olevien hankkeiden, tiedotuskanavana. Ne mahdollistavat myös alueen yhteisen tiedon rakentelua. Sivustot tarjoavat usein virallisen tiedon lisäksi mm. julkaisutyökalun ja verkkokeskustelupaikan paikallisille toimijoille ja asukkaille.

Esimerkkejä alueellisista nettisivustoista:

Aluesivustojen sisältöjen ja elinvoimaisuuden ehtona ovat aktiiviset paikalliset toimijat. Vaikka sivustot ovat yleensä osittain tai kokonaan kaupungin rahoittamia, niiden menestyminen on kiinni siitä, kuinka innokkaita paikalliset toimijat ovat julkaisemaan sivustolla kirjoituksiaan. Uutiset, tapahtumat ja muut julkaisut tekevät sivustoista kiinnostavia. Samalla voi rakentua kaupunkisuunnittelua varten tietoa alueen toimijoiden tarpeista ja ilmapiiristä.

Toimivan aluesivuston kautta käyttäjät saavat tietoa myös alueen suunnittelusta ja kaavoituksesta. Sitä kautta käyttäjät löytävät tiensä myös hankekohtaisiin verkko-osallistumissivustoihin ja -työkaluihin. Esimerkiksi Espoon keskuksen kehittämisfoorumilla alueen kaavahankkeita voi hakea Paikallistietokartalta. Kartta ei ole kuitenkaan ainoa polku kaavahankkeisiin, vaan sivuston Kehittämiskohteet-osiosta hankkeet löytyvät kohteittain listattuna. Nämä erilaiset tiedonhakutavat tukevat käyttäjien erilaisia tiedon hakemisen strategioita (palaan tähän aiheeseen toisessa kirjoituksessa).

Espoon keskuksen kehittämisfoorumin Paikallistietokartan avulla käyttäjä voi etsiä esimerkiksi tietoa omalla asuinalueellaan käynnissä olevista kaavahankkeista. Lähde: Espoon keskuksen kehittämisfoorumi, Espoon kaupunki ja Aalto-yliopisto