Ideointia Rykmentinpuistossa

Tuusulassa kerätään ideoita Rykmentinpuiston suunnitteluun uudenlaisen PehmoGIS-kyselyn avulla. PehmoGIS-kyselyt ovat aikaisemmin keskittyneet vahvasti paikkakokemusten kartoittamiseen eli olemassa olevan elinympäristön arviointiin. Aikaisemmissakin kyselyissä on kerätty kehittämisehdotuksia, mutta tässä kyselyssä ideointi on keskeisemmässä roolissa. Rykmentinpuiston kyselyllä selvitetään alueen kiinnostavuutta ja vahvuuksia sekä uusia kehittämisehdotuksia.

Rykmentinpuiston projektiasiamies kertoo Tuusulan sivuilla, että kyselyn tavoitteena on ideoinnin ohella tehdä aluetta tutuksi. Ideointiin halutaan näkemyksiä alueen tulevilta asukkailta. Uusien alueiden suunnitteluun osallistamisessa iso haaste onkin tulevien asukkaiden tavoittaminen, joten olisi mielenkiintoista kuulla, jos tähän on löydetty uusia tapoja.

Alueen kiinnostavuutta ja vahvuuksia voi arvioida karttanäkymässä, jossa on esitetty alueen rakennemalli. Rykmentinpuiston osayleiskaava on vireillä, joten rakennemalli perustunee käynnissä olevaan kaavatyöhön. Kartalle voi myös merkitä uuden asuinpaikkansa alueella. Uskon, että näiden kysymysten kautta voidaan todella saada tietoa siitä, mikä uudessa alueessa kiinnostavaa mahdollisia tulevia asukkaita.

Karttakyselyn taustalla on GoogleMapsin hybridi-ilmakuva ja sen päällä Rykmentinpuiston rakennemalli. Kuva kyselystä (c) Mapita Oy.

Kehittämisehdotuksia voi tehdä toisessa näkymässä, jonka pohjalla on suunnitelman havainnekuva. Kyselyn toteuttajat ovat varmasti tarkkaan miettineet tämänkin kohdan: havainnekuva varmasti herättelee ideoita paremmin kuin rakennemalli, mutta haasteena on kuitenkin kuvan luettavuus.

Kehittämisideoita kerätään näkymässä, jonka taustalla on alueen havainnekuva. Kuva kyselystä (c) Mapita Oy.

Pidän tästä kyselystä erittäin paljon. Sovellus on toimiva ja sopivan yksinkertainen. PehmoGIS-kyselyistä tuttu ulkoasu on miellyttävä. Lisätoivomukseni olisi, että suunnitelman voisi halutessaan asettaa pois päältä, kun haluaa tarkemmin etsiä sijaintia taustakartalta.

Kyselyn taustalla käytetään GoogleMapsin karttaa tai hybridikarttaa eli ilmakuvaa, jossa on lisäksi mm. kadut, tiet ja paikannimiä. Tuusulan alueelta Googlen ilmakuva onkin melko hyvälaatuinen, joten näkymä on havainnollinen. Etuna on myös se, että monille käyttäjille Googlen kartat ovat tuttuja.

Hyvä Tuusula, kiitos PehmoGIS! =)

PehmoGIS on tuotenimi, joka on syntynyt Aalto-yliopiston Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskuksen työn tuloksena. Sovelluksia kehitetään edelleen yliopistossa paikkakokemuksen tutkimukseen liittyen, mutta kaupallisia PehmoGIS-kyselyitä suunnittelee ja toteuttaa Mapita Oy.

Yksi vastaus artikkeliin “Ideointia Rykmentinpuistossa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *