Ei tää kuitenkaan mihinkään vaikuta?

Riippumatta siitä, onko kunnassa hyvä vai huono osallistumisilmapiiri, aina löytyy osallistujia, jotka epäilevät osallistumisen vaikuttavuutta. Yleensä jokaisessa asukaskyselyssä löytyy vähintään muutama kommentti, joissa moititaan: ”Ei tää kuitenkaan mihinkään vaikuta!”.

Uskon, että osallistumisen järjestäjät ovat kuitenkin aina aidosti kiinnostuneita osallistujien näkemyksistä. Osallistuminen vaikuttaa aina johonkin: jos ei suoraan itse suunnitelmaan, niin yleiseen ymmärrykseen ja julkiseen keskusteluun. Tästä syystä Osallistujan voi kuitenkin vaikea kokea vaikuttaneensa, koska yksittäisen osallistujan vaikutusta suunnittelun lopputulokseen on kuitenkin vaikeaa (ellei jopa mahdotonta) jäljittää.

Vaikuttavuus ja vaikuttavuuden kokemus ovat kaksi eri asiaa. Vaikuttavuuteen voi olla vaikea tarttua, mutta sen kokemiseen voi osallistumisen järjestäjä vaikuttaa paljonkin. Helposti opittavat ja miellyttävät osallistumistyökalut voivat jo itsessään lisätä vaikuttavuuden kokemusta, mutta tärkeintä kuitenkin on vastapalautteen antaminen.

Käyttäjä saa ensimmäisen vastapalautteen yleensä ohjelmistolta. Ei ole siis yhdentekevää, miten verkko-osallistumissovelluksen ja käyttäjän välinen dialogi on suunniteltu. Kun käyttäjä jättää palautteensa, vastaa kyselyyn, kommentoi tai kirjoittaa keskustelupalstalle, ohjelman antama automaattinen vastaus on ensimmäinen ja siksi erittäin tärkeä palaute kommentista. Käytännössä tämä koneen antama viesti tulkitaan vastaanottajan eli osallistumisen järjestäjän vastapalautteeksi.

Hyvästä vastapalautteesta tulee käydä ilmi paitsi lämmin kiitos osallistumisesta, myös miten palautetta käsitellään jatkossa ja miten se huomioidaan suunnittelussa. Minun mielestäni pelkkä ”Kiitos palautteestanne!” ei siis riitä.

Esimerkiksi nettikyselyyn sopiva vastapalaute voisi olla seuraavanlainen:

Kiitos palautteestanne! Suunnittelija N.N. lukee palautteet ja ne huomioidaan X:n alueen suunnittelussa. Palautteista laaditaan yhteenveto, joka julkaistaan suunnitteluhankkeen internetsivulla (linkki) pp.kk.vvvv. Lisätietoja kyselystä antaa suunnittelija N.N. (yhteystiedot).

Seuraava vaihe vastapalautteen antamisessa on tietysti henkilökohtainen tai yhteenvedon muodossa esitetty vastapalaute, jossa otetaan kantaa saatujen kommenttien sisältöön.

2 vastausta artikkeliin “Ei tää kuitenkaan mihinkään vaikuta?

  1. Ihan totta! Erilaisten sovellusten huolella tehty käsikirjoitus- ja toimitustyö on tosi tärkeää, ja yllättävän vaikeaa ainakin mun mielestäni.

    Mahtavan blogin olet pykännyt – täällä käytävä keskusteluhan voi tosiaan johtaa suunnittelukäytäntöjämme eteen päin!

  2. Kiitos Anna!

    Myönnän, että usein nämä pienet yksityiskohdat (esimerkiksi kiitostekstit ja virheilmoitukset) tuppaavat unohtumaan itseltänikin – tai ainakin niiden suunnittelu jää viimetippaan. Kuitenkin ne vaikuttavat olennaisesti osallistumiskokemukseen.

Vastaa käyttäjälle Anna B Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *